Vähemmän on enemmän

"Kiire, minulla on nyt juuri niin kiire tehdä elämää, sisältöä siihen. Niin kiire etten ehdi nauttia elämästäni, en sen arjen kauneudesta. En ehdi edes treffata itseäni saati muita. Koska minun pitää nyt suorittaa näitä eri roolejani (äiti, isä, puoliso, yrittäjä, kuukauden paras työntekijä, kuntoilija ymsyms)".

 Haluamme kaikkea ja haluamme kaiken heti. Onko tuttua? Ja kun alkaa väsyttää, keho oireilla, mitä teemme? Otamme purkista särkylääkettä tai muuta ja jatkamme kiirettämme, suorittamistamme. Emmekä osaa enää vain olla, siis ihan vain olla, ilman mitään ulkopuolisia ärsykkeitä. Sillä usein kun ns lepäämme, meillä on luuri kädessä ja selaamme sitä tai tv auki, äänikirja luureissa ym. No se ei ole lepoa, ainakaan mielelle se ei anna sen tarvitsemaa lepoa. Päässämme hyppelehtii noin 60-70 tuhatta ajatusta päivän aikana. Mieti mikä määrä liikettä ja elämää on siis jo sinun pääsi sisällä. Ja silti tuuppaamme sinne kokoajan lisää ärsykkeitä. Ei siis ihme että väsymme, että mieli tuntuu joskus harmaalta massalta, mönjältä joka vaan leviää.

Koska viimeksi annoit itsellesi oikeasti täysin lepohetken? Ihan vain vaikka takkatulta katsellen, linnun laulua kuunnellen tai perhosen lentoa ihaillen. Ihan vaan ollen, ilman mitään ylimääräistä säätöä, ärsykettä. Milloin viimeksi olit ihan vain oman itsesi seurassa, itseäsi kuunnellen? Tiedätkö mitä sinulle oikeasti kuuluu? Miten voit? Tiedän ja tunnen monta ihmistä jotka mennä viipottavat kokoajan, pysähtymättä kunnolla ollenkaan. Eivät kuulemma ehdi levätä, pysähtyä. On kiire, kokoajan. 

Minäkään en ole aina osannut kunnolla hiljentyä, kuunnella itseäni. Mutta se kiireinen, stressaava  elämä oli keholleni liikaa ja eräänä sunnuntai päivänä selkäni "pamahti" . Kuulen vieläkin sen äänen ja tunteen kun jalat katosivat alta. Kehoni teki minun puolestani valinnan, laittoi kiireelle ja stressille stopin.

Tämän jälkeen olen todellakin opetellut tuntemaan itseäni, kuuntelemaan kehoani ja antamaan lepoa myös mielelleni. Täällä appelsiinilaakson rauhassa kun kuljen, hengitän vapaata ilmaa. Menen minne tossut kuljettaa , pysähdyn juuri siellä missä haluan. Istun ja ihmettelen. Ja mitä vähemmän minulla on mitään menoa, kiirettä, aktiviteetteja, niin huomaan että silloin elämässäni on kaikkea paljon enemmän. Sillä silloin näen, kuulen ja huomaan paljon enemmän. Silloin ymmärrän että tässä hetkessä on jo kaikki mitä tarvitsen, juuri tässä ja nyt. 

Minulle myös sanotaan usein, että helppo se sinun on puhua levosta ja rauhallisesta elämästä, kun olet vaan kotona. Ja helppo se sinun on olla, kun saat asua siellä.... Näitä ja paljon muita lauseita tulee eteeni. No ei se minun elämäni mitenkään sen helpompaa tai vaikeampaa ole kuin muidenkaan. Ei tämä ole mikään kilpailu, mikään vertailu, kenellä on helppoa, kenellä vaikeaa. Kaikilla on haasteita , ihan kaikilla on vaikeita hetkiä. Minun elämä on jatkuvaa haastetta sairauteni ja kipujeni kanssa. Mutta ne eivät ole minä, en jaksa stressata niiden vuoksi, en surra ja lakata elämästä. Elän vain pienemmin, minulle sopivalla tavalla. Me kaikki voimme vaikuttaa elämäämme, siihen mitä olemme, missä olemme, miten olemme. Ja jos emme pääse juuri sinne minne oikeasti haluaisimme, voimme ainakin valita miten asioihin, elämään, työhön ym suhtaudumme. 

Mikään omaisuus ja rikkaus eivät ole terveytesi arvoisia. Mikään ulkopuolinen ei ole terveytesi arvoista. Sillä miten suhtaudut asioihin, sillä on merkitystä. Sillä miten kohtelet itseäsi  on merkitystä. Kannattaa pysähtyä ja antaa aikaa sille oman elämänsä tärkeimmälle, eli itselleen. Sillä jos et itse voi hyvin, miten silloin voisit hyvää antaa muillekkaan ? Nämä on niitä elämän valintoja, mitä teemme, millaista elämää haluamme elää ja elämme. 

Minun valintani on "vähemmän on  enemmän" . 

Mutta tämä onkin minun elämääni .

Auringonsäteitä ja ilonhippusia päivääsi

💚Maarit

 

 

Elämää voi aina parantaa

Kun sairastuu, sairastuu vakavasti voi moni ajatella että kaikki on nyt ohi. En enää voi suunnitella mitään, en tehdä en elää hyvää, onnellista elämää. Moni myös ajattelee et sit joskus, sit joskus mä alan elämään omaa elämääni, et nyt ensin mun pitää tehdä uraa, kasvattaa lapset, hoitaa sitä ja tätä. No , se elämä kulkee siinä mukana. Kokoajan. Elät elämääsi miten tahansa, nauttien tai kärvistellen, terveenä tai sairaana niin siinä  se kulkee, elämä, kokoajan mukanasi. Joten ei ole ihan sama miten ja koska alat nauttimaan, elämään sitä itsesi näköistä elämää. Sillä elämää ei saa pauselle siksi aikaa, että sä vähän järjestelet ja säädät, vaan tämä tässä on jo sitä sinun elämääsi. Ei ole olemassa mitään "sitku aikaa", on vain tämä elämä ja tämä hetki. 

Toivottavasti elämäsi on hyvää, sinunnäköistäsi elämää. Sellaista mitä haluat elää, hyvää elämää. Jos ei, niin koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä muutoksia, alkaa elämään sitä elämää millaisena sen haluaa nähdä ja kokea. Sillä hyvä elämä lähtee sinusta itsestäsi liikkeelle. Mielesi on avainasemassa kun puhutaan hyvästä elämästä. Vaikka puitteesi olisi kuinka täydelliset hyvään ,onnelliseen elämään, saatat silti tuntea tyhjyyttä, olla alakuloinen, elää harmaan sävyissä ja olla tyytymätön. Toisaalta voit elää vaatimattomasti, aika niukkaakin elämää ja elää silti hyvää elämää, olla onnellinen. Miten tämä sitten onnistuu, hyvän elämän eläminen?

Vastaus löytyy jokaisen itsensä sisältä. Kukaan muu ei voi sinulle sanella tai antaa hyvää elämää. Hyvä elämä tulee itsensä sisältä, oivalluksista ja itsetuntemuksesta, rakkaudesta, myös itseään kohtaa. 

Tiedän monia ihmisiä jotka odottavat että tapahtuu jotain, ennenkuin he voivat olla onnellisia . Moni odottaa että tulee se suuri rakkaus ja tekee minut viimein onnelliseksi. Vinkki, katso peiliin, tutustu siihen ihmiseen joka siellä peilissä sinua katsoo. Anna sille ihmiselle huomiota, huolenpitoa, aikaa ja rakkautta, niin huomaat kuinka elämäsi helpottuu. Hymyilet useammin, olet vapaampi ja onnellisempi. Ja kun olet elämäsi , itsesi kanssa sinut, alkaa myös tapahtua parempia asioita. Sillä hyvä kerää ympärilleen enemmän hyvää.

On paljon asioita mitä tapahtuu elämässä, ja kaikkeen ei tietenkään voi itse vaikuttaa. Mutta koska meidän mieli on avainasemassa tässä kaikessa, niin onneksi siihen voi aina vaikuttaa. Valitettavasti siihen mieleen voi vaikuttaa myös negatiivisesti. Joten jos ruokit mieltäsi jatkuvasti ulkopuolisilla ärsykkeillä, kaikella negatiivisella ym niin varmasti voit huonosti. Negatiivisella mielellä harvemmin voi elää hyvää, onnellista elämää. Tiedän kyllä ihmisiä jotka ovat usein negatiivisia, ärjyjä, naama kurtussa, tai vahingoniloisia. Ihmisiä jotka kuvittelevat elävänsä hyvää elämää, mutta saavat "onnellisuuden " tunteensa jälkiviisaudella, pahansuopaisuudella ja "kyllä sä vielä tajuat" ajatuksista. En sitten tiedä miten tuollainen ajattelu ruokkii sitä omaa mieltä, omaa hyvinvointia. Jokainen tietää varmaan itse parhaiten tälläiset asiat. Minun "viisauteni" riitää vain tähän omaan elämään, ei toisten . Minä voin kantaa vastuun vain omista valinnoistani ja tekemisistäni , sanoistani. En muiden, onneksi . Se olisi kova taakka alkaa julistamaan kaikille, miten kenenkin pitää, pitäisi elää. 

Itse ajattelen että aina voin parantaa elämääni, kehittyä ihmisenä ja oppia enemmän itsestäni ja sitäkautta opin myös muista ihmisistä. 

Elämässäni on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, todellakin. Se kuka olen tänään, olisi varmasti tehnyt toisenlaisia päätöksiä ja tekoja aikoinaan elämässäni. Mutta ilman näitä kaikkia elämäni koukeroita, en taas olisi se kuka olen nyt. Elämä ja sen sävelet ovat muokanneet minusta tämän versioin kuka olen nyt. Ja teen valintoja tämän nykyisen minäni johdosta, en entisen, enkä tulevan . Nykyään myös näen elämän ja itseni eri valossa ,kuin nuorempana. En ole varma tulisiko nuoriminä ja nykyinen minä edes toimeen keskenään. Vai pitäisikö nuoriminä minua ihan hörhönä. Hiljaisuuteen hurahtaneena erakkona. Vai voisivatko he ystävystyä ja oppia toisiltaan? Tähän emme saa vastausta, ainakaan selkeää. Toivon että nykyinen minäni osaisi opastaa nuorta minääni ja tajuasi myös antaa tilaa, vapautta. Vapautta tehdä ne samat "virheet ja mokat" , joiden kautta on saanut kasvaa nykyiseen minuuteen. 

Hyvä elämä rakentuu monesta palasesta, palasista jotka ovat sisälläsi. Palasista joita olet vuosien aika kerännyt itseesi. Ja ne palat, mitkä eivät enää palvele sinua, niin ne voit laittaa sivuun. Sillä tämä on sinun elämäsi palapeli, ja sinä päätät mistä paloista elämäsi koostuu.

💚Maarit

 

Ymmärrä itseäsi

 

 

Maailman meno , muiden touhut, some ja muu hömpötys. Vauhti tuntuu kiihtyvän maailmassa , somessa , ihmisten kanssakäymisessä , käytöksissä, tavassa puhua ja keskustella. Asetellaan vastakkain asioita, tapahtumia , ihmisiä , puheita. Jokainen tuntuu huutavan että " on vain tämä yksi totuus , etkö ymmärrä että minä olen oikeassa". Oikeassa missä? Verrattuna mihin ? Ai näihin somessa jaettuihin milloin mihinkin totuuteen, faktaan , tilastoon , nimettömiin julkaisuihin . Vai jonkun "some vaikuttajan " sanomisiin, tai "asiantuntija" lausuntoihin. On sitten kyseessä tämä tän hetkinen maailman tilanne, tai laihduttaminen , ruokavalio, liikunta, pukeutuminen, matkustelu yms. 

Minusta tuntuu että kaikki on ihan sekaisin . Eikä osata enää kunnella itseään. Minusta on mukava tutustua uusiin asioihin ja juttuihin, mutta ei niihin hurahtaa tarvitse, ainakaan sen vuoksi että joku muu sanoo niin. Minusta on myös mukava lukea vaikka somesta jonkun kuulumisia, arkea ja lomaa, mutta ei jatkuvalla syötöllä linkkejä vaikkapa IS tai IL otsikoihin ym . Halutessani löydän ne muutenkin . Sillä kaikki eivät kaipaa klikkiotsikoita elämäänsä, ainakaan jos takana on vain pelon lietsonta, jonkun mollaaminen , tai todellakin vain huomion haku. En vain ymmärrä tätä menoa ja touhua, jatkuvaa "rummutusta ja mesoamista". Mutta parasta tässä on se, ettei minun tarvitsekkaan ymmärtää. Ei todellakaan. Minun ei tarvitse ymmärtää muiden touhua, minun ei tarvitse toimia kuin muut. Minun ei tarvitse lukea, kuunnella tai osallistua mihinkään mitä en ymmärrä tai mikä ei kiiinnosta, mihin en vai halua osallistua. 

Minun ei tarvitse alkaa väittelemään asioista jotka eivät minua kiinnosta, eikä minun tarvitse saada kaikkia muita ymmärtämään "minun totuuttani" , minun mielipidettäni. Kiva tottakai keskustella asioista, ja mukava löytää ihmisiä joilla edes hieman sama ajatusmaailma. Ja tottakai erimieltä asioista saa ja pitääkin olla, muuten mikään ei muutu ja kehity. Mutta keskustelu ja "pakkosyöttö " on kaksi aivan eri asiaa. 

Hyvä esimerkki on ravinto. Luen paljon hyvästä ravinnosta, sen vaikutuksesta kehoon ja mieleen, ja myös sairauteeni liittyen. En kiellä itseltäni mitään ruokaa, mutta todella hyvin tiedostan mikä minulle sopii ja mikä ei. Otan innolla vastaan uusia ruokaideoita ja vinkkejä , kuuntelen ehdotuksia. Mutta jos minulle aletaan luettelemaan mitä saan syödä, mitä en tai paljonko ja milloin, niin siinä tulee vastaan stoppi. Sama koskee ylipäättään elämää kaikkineen.

Ei ole minun tehtäväni sanella muille, miten kenekin pitää elää, mitä tehdä ja jättää tekemättä. Eikä minun tarvitse niitä toisten tekemiä ratkaisuja ymmärtää, eikä hyväksyä tai olla hyväksymättä. Sillä jokainen elää omaa elämäänsä ja tekee omia ratkaisujaan. Elää omien valintojensa ja niiden seurauksien kanssa. 

Joten kannattaa aloittaa siitä, että tutustuu itseensä ja oppii kuuntelemaan itseään, omaa sydäntään. Luottamaan omaan intuitioonsa. Sillä kaikki löytyy meidän sisältämme, mitä hyvään elämään tarvitsemme. Kun kuuntelee omaa sisintään ja oppii ymmärtämään itseään, niin ei tarvitse poikkoilla huutamassa muiden mukana "yhtä ainoaa totuutta". Sillä silloin kun oppii ymmärtämään itseään, tajuaa ettei ole vain yhtä ainoaa tapaa ajatella ja toimia. Kun ymmärtää itseään on vapaa ja osaa silloin myös antaa sen vapauden muille.

Päivä päivältä opin enemmän itsestäni ja opin ymmärtämään itseäni. Luottamaan omiin valintoihini ja intuitioon. Seuraan omaa sydänpolkuani. Ja jatkan itseni opiskelua. Sille en voi muuttaa sinua, tai maailmaa voin vain muuttaa itseäni .

Ihanaa marraskuista maanantaita sinulle

💚Maarit

Ps. Mites siellä, onko sinulla tarve muuttaa koko maailmaa, vai oppia ymmärtämään itseäsi ?

Rakas kehoni

Keho, se on paikka missä asumme koko ikämme. Se joustaa ja mukailee eri elämänvaiheittemme mukaan. Se kannattaa meitä läpi elämämme, hyvässä ja pahassa. Nykyään puhutaan paljon kehorauhasta ja kehopositiivisuudesta. Nämä ovat todella tärkeitä ja hyviä asioita. Sillä me puhumme ja kohtelemme kehoamme usein todella ankarasti. Arvostelemme ja vertaamme kehoamme, emme ole siihen tyytyväisiä . Keho on kuitenkin se, joka mahdollistaa meille paljon asioita. 

Oma kehoni on aina ollut notkea, vahva ja kestävä. Olen pitänyt monia asioita itsestäänselvyytenä, asioita joita kehoni on mahdollistanut. Olen saanut urheilla, juosta, kavuta ja kiivetä. Olen saanut syödä mitä vain, olen saanut juhlia ja tanssia. Kehoni on myös kantanut ja antanut minulle kolme ihanaa lasta, suoden minulle äitiyden onnen. 

Minulla oli ihan hyvä keho suhde, ja nautin siitä että sain liikkua. Liikkuminen on minulle ollut aina tärkeää. Ihan myös se normaali arkiliikunta, töihin kävely ja yleensä kaupungilla , kaupungeissa kävely. Tämä kaikki muuttui kymmenenvuotta sitten . Ensin pamahti selkäni, jouduin leikkauspöydälle. Toivuin tästä hyvin, koska fyysinen kuntoni oli hyvä. Juoksin, liikuin ja kehoni voi hyvin. Näin ainakin luulin. Sitten alkoi kivut uudelleen, kehoni alkoi todella voimakkaan reagoinnin. Kehoani , ja mieltäni, tutkittiin. Kuvattiin, pisteltiin, testattiin. Liikkuminen oli välillä todella vaikeaa, pelotti ihme tuntemukset mitä kehoni viestitti. Olin todella huonossa kunnossa. Keho joka tähän asti oli ollut voimakas ja terve, ei ollutkaan sitä enää. Ei ollutkaan itsestäänselvyys kävellä kauppaa, avata maitopurkkia tai yhtään mitään. Välillä oli parempia jaksoja, välillä keho ei pystynyt juuri mihinkään. Asiat joita pidin normaalina eivät olleet sitä enää keholleni. Tuli totaalinen pysähtyminen. Arkisista asioista tuli selviytymisleiri. Onneksi löytyi syy, sain diagnoosin, neuropatia oli vallannut kehoni.

Alkoi uuden opettelu. Opettelu olemaan itselleen ja keholleen armollinen. Antamaan keholle tarpeeksi lepoa ja lepoa. Se oli ja on vieläkin vaikeaa. Sillä aktiiviselle liikkujalle tälläinen stoppi oli /on todella kova pala purtavaksi. Vieläkin syyllistän itseäni, kun en "jaksa" lähteä esimerkiksi kävelylle. Ja kyse ei siis ole oikeasti jaksamisesta, vaan kehossa niin kovat kivut, että liikkuminen todellakin sattuu. Ja silti mieleni kantaa syyllisyyttä, että en liiku. On muuten oikeasti vaikeaa löyttää tasapaino tälläisessä tilanteessa. Mieli ja keho ovat joskus niin kaukana toisistaan. 

Olen aikuisena elänyt 80/20 tyylillä, lähes kaikessa. Varsinkin syöminen on mennyt näin. Eli pääsääntöisesti olen kehoani hyvillä aineilla tankannut. Ja paljon erilaista liikettä myös keholleni antanut. Ja se on ollut pelastukseni tämän sairauden kanssa. Jos olisin ollut huonossa hapessa sairastuessa, en varmasti olisi enää aikoihin kävellyt omin jaloin, saati tehnyt monia muita asioita. Joten kehostaan kannattaa todellakin pitää huolta. Sitä pitää ruokkia hyvin ja liikuttaa. Pitää huolta että myös lihakset voivat hyvin, jaksavat kantaa sinua. Pidämme usein kehoamme ja sen liikkuvuutta itsestäänselvyytenä. Vaikka siis olisit hyvässä kunnossa, voi se stoppi tulla eteen koska vain. Mutta esim oman sairauteni kanssa pärjäminen on sujunut paremmin, koska olin hyvässä fyysissä kunnossa. 

Nyt olen siis kymmenen vuotta elänyt kehossa, jota sairaus nakertaa . Paljon on luopumista, kipua ja huutoa mahtunut näihin vuosiin. Mikään ei suju kuten ennen. Keho tuntuu usein ihan vieraalta. Mielessäni vieläkin usein näen kehoni vahvana, voimakkaat jalat jotka jaksavat loikkia rinteitä ylös ja alas . Mieli ei haluaisi nähdä kuinka keho rapistuu, voimat katoaa. Toimintakyky kehossa pienenee ja pienenee. Sairauteni aikanakin kehoni on vielä jaksanut minua viedä lenkille, vuorille. Näinä vuosina olen myös löytänyt joogan ja meditaation. Koska on pitänyt löytää uusia tapoja liikuttaa kehoa ja hiljentää mieltä. Haluaisin toki pystyä joogaamaan joka päivä, kuten haluaisin myös lenkkeillä päivittäin. Se on kuulkaa kova pala kun keho ja mieli ovat eri taajuudella. Se myllerrys mikä sisälläni usein on, on kaukana mistään harmoniasta ja tasapainosta. On vaikea katsoa itseään, nähdä lihaksien tilalla löysät reidet, ja nestekertymät. On vaikea hyväksyä sitä että kipu voittaa liikkumisen. 

Mutta silti tämä on minun ainut kehoni, rakas kehoni. Nykyään annan sille erilaista huomiota kuin ennen. Enkä pidä sitä itsestäänselvyytenä. Nautin todella niistä päivistä, hetkistä, jolloin kehoni voi sen verran paremmin, että se jaksaa minua liikuttaa. Talvisin liikkuminen on vaikeampaa, onneksi ollaan kesän kynnyksellä. Hiljalleen herättelen kehoani kesään ja toivon että vielä se jaksaisi viedä minua huipuille, taipuisi joogaamaan. Jaksaisi kävellä kauniissa pikku kylissä , joita mieleni niin rakastaa. Minä ruokin parhaani mukaan hyvillä aineksilla kehoani jatkossakin. Annan sille lepoa, lämpimiä kylpyjä ja kylmiä ulkosuihkuja. Nykyään pääsen myös saunaan rentouttamaan kehoani ja mieltäni, ihan huippua. Meditaatio on ollut tällä uudella matkallani isossa roolissa. Sen kautta olen oppinut hiljentymään myös kehoni äärellä. Olen oppinut kuuntelemaan kehoani ja mieltäni paljon paremmin. Olen myös oppinut hyväksymään asioita helpommin. Meditaatio on myös ainoa hetki, jolloin olen hetken kivuton. Mieli ja keho ovat silloin niin rentoina, että hengittäminen on kevyttä. Meditaatio on myös siinä mielessä hyvä, koska se ei rasita kehoa mitenkään. Ei vaadi keholta mitään. Mutta antaa niin paljon, sekä keholle, että mielelle.

Kiitos rakas kehoni. Tällä viikolla täytän 55 vuotta. Hienosti olet kehoni nämä vuodet minua kannatellut. Välillä korkeilla koroilla, välillä polvilleen pudottaen. Vaikka en aina itseäni tunnista kun nykyään peiliin katson, niin olet silti minun kehoni. Vaikka en kosketusta kehollani tunne, kipua sitäkin enemmän, olet silti rakas kehoni. 

Annetaan keholle se kunnioitus ja arvostus mikä sille kuuluu. Ei arvostella, omaa tai muiden kehoa. Anna kehollesi parasta, sillä se on sinun palatsisi. 

❤Maarit

Ps. Millainen suhde sinulla on kehoosi? Onko se ystäväsi vai vihollisesi?