Sairaankaunis elämäni

Olen pitkään miettinyt tätä aihetta, haluanko kirjoittaa näin henkilökohtaisesta ja itselleni vaikeasta asiasta. Mutta päätin avautua, josko joku siellä ruudun toisella puolella saisi vaikka tästä itselleen jotain.
Annanko sairauden  määritellä itseni? Kuka ja mitä olen? Ajattelenko että olen sairas, rikkinäinen, epäkelpo. Kun sairastuu vakavasti niin helposti tipahtaa yhteiskunnasta ulos. Eristäytyy, erakoituu  ja joutuu luopumaan paljosta, monesta arkisestakin asiasta.  Päivittäin kohtaa vastoinkäymisiä. Mutta samoin on Ei sairailla ihmisillä, meillä kaikilla.
Kaikki me kohtaamme vastoinkäymisiä ja vaikeuksia.
Huomaa jäävänsä kiinni ajatuksista joissa vertaa entistä ja nykyistä minäänsä, elämäänsä. Eikä pidä näkemästään, nykyisestä tilanteesta. Mutta kaikilla on haasteita, vaikeaa. Erilaisia tilanteita.
Kaikki ei näy päällepäin. Kuten ei omakaan sairauteni näy. Monilla on asiat huonosti, vaikka päällepäin kaikki näyttäisi olevan hyvin.
Itse olen yrittänyt tehdä valintoja, jotka mahdollistaisivat mahdollisimman hyvän elämän sairaudestani huolimatta. Aina ne valinnat eivät ole helppoja. Pitää olla itsekäs, ajatella omaa hyvinvointiaan. Sairaus valitsi minut, en minä sitä. Jossittelu, kadehtiminen, katkeroituminen ovat todella turhaa. Itsesäälissä vellominen ei hyödytä, auta yhtään.

Päätät itse miten kaikkeen suhtaudut, kipuun, elämään. Se on sinun valintasi, mahdollisuutesi. Sinä päätät. Sillä vaikka kortit olisivat huonot, niin se ei tarkoita, että pitäisi lakata elämästä, luovuttaa. Ehei, sillä siltikin voi elää hyvää, arvokasta, sisältö rikasta, kaunista elämää. Elämää ei pidä tuhlata, heittää hukkaan. Se olisi typerää ja todella huono valinta. Elämässä on paljon hyviä asioita. Pitää vain keskittyä siihen kaikkeen mitä vielä voi tehdä. Eikä takertua siihen mitä ei enää voi tehdä. Valoisa, positiivinen asenne, sillä pääsee pitkälle.
Itse olen oppinut ajattelemaan että ; kipu on vain tunne. Ja hymy , se on paras kipulääke. Se tosiaan toimii. Oma ajatusmaailmamme, suhtautumisemme. Se on kaiken aivan. Se määrittelee elämänlaatumme. Miksi haluaisin elää huonoa, negatiivista elämää, kun voi valita toisin? Ei negatiivisuus poista sairauttani, ei kipujani. Päinvastoin, negatiivisella mielellä kestää paljon vähemmän.
Sänky- itkupäiviä, huonoja hetkiä, päiviä jopa viikkoja tulee, toisinaan useinkin. Mutta huonoja päiviä on meillä kaikilla. Ja niitä pitääkin olla. Mutta niihin ei pidä jäädä vellomaan. Silloin pitää vain tehdä niitä asioita mitkä auttavat, saavat paremmalle mielelle, voimiesi mukaan.
Sairaus on toki  vienyt paljon , mutta myös tuonut paljon asioita, hyviäkin juttuja elämääni. Ilman sairautta en ehkä olisi vieläkään oppinut hidastamaan, päästämään irti. Eläisin suorituskeskeisessä elämässä. Keskellä kiirettä ja stressiä. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja tuntemuksia, olotilaani, fiilistä. Olen myös oppinut itsestäni todella paljon ja tullut tietyllä tavalla vahvemmaksi.
Sairaus on tuonut elämääni mm. valokuvauksen, arjen Espanjassa, joogan - hengityksen, rentoutumisen, retken itseeni, ihania ihmisiä, pidempää pinnaa , tietynlaisen rauhallisuuden - stressittömyyden , kyvyn elää hetkessä, läsnäolon taitoa. Haluan todellakin ajatella positiivisesti, keskittyen siihen mitä olen saanut , enkä jäädä jumittamaan asioihin mitä olen menettänyt. Sillä se lista olisi pitkä ja lohduton, eikä muuttaisi asioita mitenkään.

Sairaankaunis elämäni, itse päätän onko elämäni kurjaa vai kaunista. Minä olen päättänyt olla onnellinen, koska se on hyväksi terveydelleni.
Sairaankin ihmisen elämä on arvokasta, hyvää ja kaunista. Sairaallakin voi olla iloinen, hyvä ja onnellinen elämä. Sairaallakin on lupa, jopa velvollisuus huolehtia itsestään. Kuntoilla, olla sosiaalinen, välittää itsestään, ulkonäöstään. Sairaskin voi näyttää terveeltä, hyvältä, freesiltä. Itsestään huolehtiminen auttaa ainakin itseäni jaksamaan, selviytymään.
Turha haaskata aikaa ja energiaa. Molempia on aivan liian vähän, jotta niitä kannattaisi käyttää sääliin, valituksiin, mihinkään negatiiviseen. Se kaikki on vain pois siitä kaikesta hyvästä.

Koen, tunnen olevani etuoikeutettu. Olen etuoikeutettu koska minulle on annettu selviytymisen taito. (vaaleanpunaiset lasit, lapsen mieli, ilo ja onni) Ilman näitä etuoikeutettuja ominaisuuksiani olisin jo luovuttanut. Tämä kipu ja sairaus olisi ottanut hymyn pois kasvoiltani ja riistänyt nauttimisen elämästäni. Mutta minä elän, nautin ja hymyilen. Olen siis etuoikeutettu ja siitä kiitollinen.
                                              🖤 Maarit

Täydellinen somekuva

Somen ihana maailma on täynnä upeita kuvia, täydellistä elämää kuvina. Sieltä saa hyviä vinkkejä ja ideoita, matkailuun, ruokaan, liikuntaan, sisustukseen...no kaikkeen . Itsekkin tykkään katsella näitä inspiroivia kauniita kuvia, saada vinkkejä erilaisiin juttuihin. Tykkään myös ottaa kuvia ja jakaa niitä täällä mediassa. Kuvia ja niistä välittyviä tunnelmia, muistoja on mukava katsella jälkeenpäin.  Joskus vain käy niin, kuten tyttäreni häissä äskettäin, että kuvaaminen jäi todella vähiin ( aika monella) koska ne bileet olivat niin hauskat ja oli niin paljon kaikkea . Että se vaan unohtui. Mutta harvemmin elämän parhaista, aidoista hetkistä saakaan kuvia ikuistettua. Koska ne hetket tulevat ja menevät, ja jos on aidosti mukana tunnelmassa niin eipä siinä juuri kuvaaminen tule sillä hetkellä mieleen. Eikä tietenkään pidäkkään olla kamera tai kännykkä kokoajan käsissä. Vaan nämä hetket tallentuvat omaan muistojen kansioomme. 
Somen maailmassa esitellään kovin siloiteltua elämää, monella tuntuu olevan "kuvaaja" kokoajan mukana, ottamassa täydellisiä kuvia. Kuvia on monesti käsitelty rankalla kädellä ja tilanteetkin tuntuvat monesti olevan lavastettuja. Näitä kauniita kuvia , täydellistä elämää katsellessa pitää muista nämä seikat. Emmekä myöskään tiedä mitä niiden kuvien taakse oikeasti kätkeytyy, millainen on tämän somettajan oikea elämä. Eli ei todellakaan pidä ottaa näitä kuvia niin tosissaan. Ei väheksyä sen takia omaa itseään, elämäänsä. Siksi ettei se oma elämä ehkä näytä niin hehkeältä kuin jonkun toisen.

 Tarkoitan näillä ajatuksilla , että jos kuvia katsellessasi ajattelet ettei sinulla olisi aikaa tuohon,  niin silloin käytät liian kauan aikaa ruudun takana. Sillä ajan minkä kulutat somessa, toisten elämää katsellen , niin voisit käyttää oman elämäsi elämiseen. Tehdä itsellesi kunnon aamiaisen , harrastaa liikuntaa. Tehdä kaikkea sitä samaa, mitä hekin, joiden kuvia ihaillen ( kenties jopa kadehtien) katselet. Jos ajattelet ettei sinulla ole aikaa, energiaa, niin käytätkö kaiken energiasi muiden "täydellisen elämän" katseluun. Unohtaen itsesi ja oman elämäsi. Kauniiden kuvien takana ei välttämättä ole niin kaunis elämä oikeasti.

Ja olemmeko todellakin oikeasti enemmän kiinnostuneita uppo outojen ihmisten kuvista, elämästä, kommenteista kuin omasta elämästämme. Monesti näpräämme omaa luuriamme, somettaen vaikka vieressä olisi ihminen jonka kanssa voisi keskustella, kommentoida ihan oikeasti. Osaammeko enää keskustella kasvotusten , tulemmeko hetkeäkään toimeen ilman luuriamme , somemediaa. Huonovointisuus, ihmisten paha olo on lisääntynyt huimasti viime aikoina. Voisiko tässä olla yksi syy siihen? Ihmiset eivät osaa enää kuunnella itseään, hiljaisuus pelottaa. Pakenemme ennemmin virtuaalisen maailman ja unohdamme oikein elämän. Sosiaalinen elämä, kommunikointi kasvotusten vähenee.

Muutto tänne vuoristoon, appelsiinilaaksoon, auttoi minua taas löytämään hiljaisuuden. Oman elämän merkitys kasvoi. Ei tarvitse verrata , eikä kilpailla kenenkään muun elämän kanssa. Tämä oma elämäni riittää juuri tälläisenä minulle ja minä olen hyvä juuri tälläisenä.  Sitä voi vaikka vain istua ja ihan vaan olla. Tekemättä mitään. Antaen ajatusten kulkea, tulla ja mennä. Hengittää vapaasti, ahdistumatta. Katsella ympärilleen, nähden "tuhansia täydellisiä" kuvia ympärillään. Tallentaen ne omille muistikorteille, josta niitä voi selata missä ja milloin vain. Kokeile sinäkin ja ylläty. Voit myös lisätä hetkiin " kuvatekstin" . Johon voit kuvailla aisteja, tunne, haju, maku, kuulo yms efektejä. Tämä on ihan sinun oma "sometilisi" jota myös elämäksi kutsutaan. 

Tässä sinulle haaste, tallenna joka aamu viikon ajan täydellinen aamutuokiosi  itsesi kanssa, hiljaisuudessa. Tallenna ne ihan vaan sinne sinun omalle sometilillesi, mielesi muistikortille. Viikon päästä sinulla on seitsemän upeaa kuvaa, joita voit selailla missä ja milloin vain. Palaten niiden tunnelmaan.
Nautitaan elämästä, otetaan jatkossakin kuvia muiden iloksi , jaettavaksikin. Ja katsellaan muiden kauniita kuvia. Mutta otetaan "kuvia" myös sinne omalle muistikortille. Muistetaan pysähtyä ja antaa aikaa, hiljaisuutta ihan vain itselle, mielelle.

                                      Mielenrauhaa 🖤Maarit

Omalla vastuulla

Viime aikojen tapahtumat ovat saaneet minut ajattelemaan entistä enemmän tätä vastuuta. Vastuuta omasta elämästään, vastuun ottamista itsestään, sanoistaan, teoistaan. Kuinka helppoa onkaan aina syyttää muita. Ihan kaikesta. Tehdä itsestään uhri, ottaa marttyyri asenne. Se on helppo laittaa pää puskaan , kohtaamatta seurauksia. Mutta se vaan on niin väärin. Ennenkaikkea itseään kohtaan. Millaista elämämme olisi, jos  emme koskaan ottaisi mistään vastuuta? Riidellessä aina vain se toinen olisi väärässä ja aina ainoa syypää riitaan , eripuraan. Käyttäisimme toisen sanomisia syyksi omaan käytökseemme. Eron sattuessa, vika ei olisi koskaan itsessään vaan aina siinä toisessa osapuolessa. Emme ajattele omien sanojemme , tekemistemme vaikutusta , vaan näemme vain toisen virheet.

Eiköhän jokainen ryhdistäydytä , kohdata se oma minä ja elämä. Ollaan rehellisiä ja otetaan vastuu itsestämme. Kunnioitetaan kanssa kulkijoita, heidän mielipiteitään, eri kulttuureja, erilaisia ihmisiä ja tapoja. Otetaan neuvot ja vinkit vastaan. Käytetään niitä tai ei. Ylimielisyydelle vain ei ole sijaa elämässä. Ylimielisyys tappaa tunteet sisällään ja sen myötä elämästä todellakin katoaa ilo ja onnellisuus. Joten mieti elämääsi. Halveksitko muita, asettaen itsesi yläpuolelle. Vai osaatko ottaa vastuun itsestäsi, tekemisistä, sanoistasi?
Virheitä, mokia, ylilyöntejä ym niitä teemme varmastikin jokainen. Mutta se miten ne käsittelet, syytätkö vain muita vai kannatko vastuun? Kun ihminen on sinut itsensä kanssa, itsetunto, oma arvostus kohdillaan, on tasapainossa elämänsä kanssa. Nauttii elämästään ja on onnellinen. Silloin hän kykenee myös ottamaan vastuun itsestään. Hänen ei tarvitse syyttää muita, ei verrata ,ei väheksyä.
Usein syytämme muita omasta pahasta olostamme. Se sisällämme asuva pelko, paha olo purkautuu meistä ulos kiukkuna. Ja usein se kiuku suuntautuu lähimmäisiimme . Puramme pahaa oloamme pois ja kanavoimme sen ilkeilynä läheisille. Se ei tietenkään ole reilua eikä oikea tapa käsitellä omaa pahaa oloaan. Miten siis voisimme kanavoida kiukkua ja purkaa pelkojamme?
Kiukun , pahan olon aiheuttaja , lähde on tärkeää paikantaa. Mikä aiheuttaa meissä juuri sillä hetkellä vihaa, kiukkua, turhautuneisuutta? Mitä pelkäämme ? Sairautta , kuolemaa , yksi jäämistä , petetyksi tai jätetyksi tulemista , vanhenemista, töiden loppumista, epäonnistumisia.... Lista on varmaankin loputon. On tärkeää tajuta oma rajallisuutensa ja löytää elämän tasapaino. Hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on . Vikoineen ja puutteineen päivineen. Elämä on aivan liian lyhyt jotta se kannattaisi tuhlata jatkuvaan pelkoon, vihaan . Sitäpaitsi kiukku, nyreä ilme vaatii paljon enemmän energiaa , lihaksia kuin hymy. Joten kohtaa rohkeasti tunteesi, pelkosikin. Käsittele ne . Joko yksin tai jonkun kanssa. Mikä sopii sinulle parhaiten. Opettele olemaan itsellesi lempeä ja hyvä. Löytämään ikävistäkin asioista positiivisia puolia. Kokeile puhua itsellesi ja perheellesi, ystävillesi  hyvin, kauniisti. Opettele sanomaan kauniita, positiivisia asioita.

Mihin tarvitsemme vihaa , kiukkua. Jatkuvasti negatiivisille tunteille itsemme altistaen. Miksi pelkäämme olla onnellisia, tyytyväisiä itseemme ja elämäämme, toisiimme ? Miksi hyvät ajatukset ja tunteet tuntuvat niin vaikeilta, pelottavilta?  Miksi turvaudumme  niin paljon useammin ilkeilyyn kuin hyvän sanomisen ?
Miten on, tunnistatko itsesi tästä? Minä tunnistan, valitettavasti. Mutta se että myöntää sen itselleen on jo hyvä askel eteenpäin. Siitä on hyvä jatkaa oman sisimpänsä tutkailua ja kehittää itseään.
Kun vain uskallamme luottaa itseemme ja elämäämme, niin pelkokin haihtuu. Ja uskallamme hymyillä. Olla onnellisia. Elämää ei kannata pelätä, vaan elää onnellisena, hymyssä suin. Ja omalla vastuulla. Aloitetaan uusi viikko siis positiivisin mielin ja ottaen vastuu omasta käytöksestä, sanoista. Lähdetkö sinä tähän mukaan?

                                                    🖤 Maarit