Maailman reunalla

Joskus tuntuu että aina on jonkun tiellä, joku tuuppii ja tönii. Kävelee päin, joutuu väistelemään kokoajan muita ja silti  aina joku seisoo edessä. Kaikilla on kiire, meteli on korviahuumaava eikä mistään löydy hiljaisuutta, rauhallisuutta. Stessitasot on korkealla. Rannikolla asuessamme minulla oli usein tälläinen tunne. Olin stressaantunut ja olin jotenkin eksyksissä. En tuntenut oloani enää kotoisaksi. Se oli yksi syy, miksi muutimme sieltä pois. Se että eksyimme tänne vuoristoon, oli täysin sattumaa. Tämä paikka vain puhutteli heti. Tuntui omalta paikalta, kodilta. Ja täällä kun  seisoo maailman reunalla ni ei oo ketään tönimässä , huutamassa eikä seisomassa edessäni. Täällä kuulee omat ajatuksensa, itsensä. Voi hengittää vapaasti puhdasta ilmaa.

 Täällä  on myös helppo kokeilla omia rajojaan, kuten päivänä jona nämä kuvat otin. Tuli pitkästä aikaa kunnolla kavuttua jyrkkää rinnettä ylös. Koville otti välillä tälläisellä kehvelillä, mutta ylös päästiin. Siellä olikin voittaja fiilis, minä jaksoin. Minä pystyn, minä hengitän ja minä elän. Ihan mahtava fiilis.
Onneksi maailmassa on paljon paikkoja , joten varmasti jokainen voi löytää sen oman paikkansa. Missä on hyvä olla ja elää. Siihen vaikuttaa tietenkin ikä ja eri elämänvaiheet. Mutta harva meistä samoilla konnuilla koko ikäänsä on. Tällä hetkellä tämä on parasta minulle.
Muistakaa että elämä on liian arvokas, jotta sitä kannattaa tuhlata. Joskus pitää uskaltaa ottaa riskejä, hypätä vaikka täysin tuntemattomaan, jos kaipaa muutosta elämäänsä. Mutta jos elämässä on ongelmia, niin muista ne eivät katoa mihinkään muuttamalla muualle. Se on vaan pakoilemista omista ongelmista. Silloin kannattaa käsitellä ne ongelmansa ensin ja vasta sitten tehdä suuria muutoksia , jos niitä kaipaa. Ja se onnellisuus, hyvinvointi lähtee jokaisen sisältä. Se ei ole sidottu asuinpaikkaan, materiaaliin ym. Monesti sekoitamme nämä asiat. Kuvittelemme että jos voisi vaikka asua jossain muualla,niin sitten olisi onnellinen. Kyllä se onnellisuus on ihan muista asioista kiinni.

Minä olen onnellinen ja kiitollinen ja kyllä,  rakastan asua täällä maailman reunalla.
                           Aurinkoista joulukuun tiistaipäivää sinulle
                                                      ❤️ Maarit

Positiivisuus kateus

Positiivisuus, voiko sitä olla liikaa? Se ettei jatkuvasti valita ja yrittää katsoa asioita positiivisen ajattelun kautta, onko se oikeasta elämästä irtautumista ? Sain tässä taannoin ihmiseltä, jota olen pitänyt läheisenäkin ystävänäni niin palautetta. Palautetta on siis aina kiva saada ja tietenkin haluan rehellistä palautetta. Mutta tämän koin hyökkäykseksi omaa elämääni ja siitä selviämistä kohtaan. Se sai minut miettimään syvemmin asioita, miten suhtaudumme asioihin ,vastoinkäymisiin ? Miten minä niihin suhtaudun.

Onko minun positiivisuuteni joltain muulta pois, kenties sinulta? Vahingoittaako positiivinen ajatteluni jotakuta toista? Kärsiikö joku positiivisuudesta, minun positiivisuudestani ja onko se pahaksi tai vaaraksi minulle, jollekin muulle? Siis jos minä yritän ajatella omaa elämääni , oloani positiivisuuden, hyvän olon kautta niin se on jonkun mielestä väärin. En oikein tajua mitä se kuuluu muille, miten ja millä asenteella tätä elämääni elän.

Ympäristö missä asumme vaikuttaa todella paljon omaan hyvinvointiin. Jos asuu paikassa missä on paljon negatiivista pöhinää se kantautuu myös omaan elämään , omaan ajatusmaailmaan. Sitä ajautuu sellaiseen negatiivisuus kierteeseen ,ettei mikään ole koskaan hyvin ja toisten ilo, onni ärsyttää. Itse asuin vuosia tälläisessä ympäristössä tiedostamatta kuinka paljon negatiivisuutta ja pahaa oloa se minulle aiheutti. Siihen oli jotenkin niin helppo lähteä mukaan. Mutta se sai minut täysin sekaisin , totaaliseen stressitilaan. Olen ikäni katsonut asioita ns "vaaleanpunaisten" lasien läpi. Yrittäen aina nähdä positiivisia vaihtoehtoja. Ajatella rakentavasti ja ollen onnellinen omassa elämässäni, "kuplassani". Karsien negatiivisyöpöt aina elämästäni. Se on ihan ok keskustella rakentavasti, antaa palautetta ja sanoa asioista suoraan. Mutta se, ettei ole omaan elämäänsä , itseensä tyytyväinen ja purkaa sen muihin ei ole kauhean kypsää, aikuista toimintaa. Miksi valittaisin kokoajan asioista, tuleeko siitä minulle parempi olo? Muuttuuko elämäni paremmaksi jos valitan asioista ja haukun kaikkea, sanoen ettei mikään ole hyvin? Sitten kun oikeasti tapahtuu jotain ikävää, tai asiat eivät oikeasti ole hyvin, on ehkä aihetta niistä puhua. Mutta ei siinäkään valivali valitus auta. Mikä meitä oikeasti vaivaa kun toisen positiivinen elämänasenne ärsyttää, ottaa pannuun?

Toivoisin että jokainen osaisi ottaa vastuun omasta elämästään, valinnoistaan ja omasta onnellisuudestaan. Sillä omilla valinnoillamme elämme tätä elämäämme, arkeamme. Tässä ja nyt. Joten kyllä, katselen jatkossakin elämääni positiivisen ajattelun kautta, vaaleanpunaisten lasien läpi. Ollen onnellinen omassa elämässäni. Toivottavasti sinäkin osaat  olla onnellinen ja kiitollinen. Suhtautua elämääsi positiivisesti ja annat muidenkin olla onnellisia.

                                     Talven lämpöisin halauksin
                                                 ❤️ Maarit

Sairaankaunis elämäni

Olen pitkään miettinyt tätä aihetta, haluanko kirjoittaa näin henkilökohtaisesta ja itselleni vaikeasta asiasta. Mutta päätin avautua, josko joku siellä ruudun toisella puolella saisi vaikka tästä itselleen jotain.
Annanko sairauden  määritellä itseni? Kuka ja mitä olen? Ajattelenko että olen sairas, rikkinäinen, epäkelpo. Kun sairastuu vakavasti niin helposti tipahtaa yhteiskunnasta ulos. Eristäytyy, erakoituu  ja joutuu luopumaan paljosta, monesta arkisestakin asiasta.  Päivittäin kohtaa vastoinkäymisiä. Mutta samoin on Ei sairailla ihmisillä, meillä kaikilla.
Kaikki me kohtaamme vastoinkäymisiä ja vaikeuksia.
Huomaa jäävänsä kiinni ajatuksista joissa vertaa entistä ja nykyistä minäänsä, elämäänsä. Eikä pidä näkemästään, nykyisestä tilanteesta. Mutta kaikilla on haasteita, vaikeaa. Erilaisia tilanteita.
Kaikki ei näy päällepäin. Kuten ei omakaan sairauteni näy. Monilla on asiat huonosti, vaikka päällepäin kaikki näyttäisi olevan hyvin.
Itse olen yrittänyt tehdä valintoja, jotka mahdollistaisivat mahdollisimman hyvän elämän sairaudestani huolimatta. Aina ne valinnat eivät ole helppoja. Pitää olla itsekäs, ajatella omaa hyvinvointiaan. Sairaus valitsi minut, en minä sitä. Jossittelu, kadehtiminen, katkeroituminen ovat todella turhaa. Itsesäälissä vellominen ei hyödytä, auta yhtään.

Päätät itse miten kaikkeen suhtaudut, kipuun, elämään. Se on sinun valintasi, mahdollisuutesi. Sinä päätät. Sillä vaikka kortit olisivat huonot, niin se ei tarkoita, että pitäisi lakata elämästä, luovuttaa. Ehei, sillä siltikin voi elää hyvää, arvokasta, sisältö rikasta, kaunista elämää. Elämää ei pidä tuhlata, heittää hukkaan. Se olisi typerää ja todella huono valinta. Elämässä on paljon hyviä asioita. Pitää vain keskittyä siihen kaikkeen mitä vielä voi tehdä. Eikä takertua siihen mitä ei enää voi tehdä. Valoisa, positiivinen asenne, sillä pääsee pitkälle.
Itse olen oppinut ajattelemaan että ; kipu on vain tunne. Ja hymy , se on paras kipulääke. Se tosiaan toimii. Oma ajatusmaailmamme, suhtautumisemme. Se on kaiken aivan. Se määrittelee elämänlaatumme. Miksi haluaisin elää huonoa, negatiivista elämää, kun voi valita toisin? Ei negatiivisuus poista sairauttani, ei kipujani. Päinvastoin, negatiivisella mielellä kestää paljon vähemmän.
Sänky- itkupäiviä, huonoja hetkiä, päiviä jopa viikkoja tulee, toisinaan useinkin. Mutta huonoja päiviä on meillä kaikilla. Ja niitä pitääkin olla. Mutta niihin ei pidä jäädä vellomaan. Silloin pitää vain tehdä niitä asioita mitkä auttavat, saavat paremmalle mielelle, voimiesi mukaan.
Sairaus on toki  vienyt paljon , mutta myös tuonut paljon asioita, hyviäkin juttuja elämääni. Ilman sairautta en ehkä olisi vieläkään oppinut hidastamaan, päästämään irti. Eläisin suorituskeskeisessä elämässä. Keskellä kiirettä ja stressiä. Olen oppinut kuuntelemaan itseäni ja tuntemuksia, olotilaani, fiilistä. Olen myös oppinut itsestäni todella paljon ja tullut tietyllä tavalla vahvemmaksi.
Sairaus on tuonut elämääni mm. valokuvauksen, arjen Espanjassa, joogan - hengityksen, rentoutumisen, retken itseeni, ihania ihmisiä, pidempää pinnaa , tietynlaisen rauhallisuuden - stressittömyyden , kyvyn elää hetkessä, läsnäolon taitoa. Haluan todellakin ajatella positiivisesti, keskittyen siihen mitä olen saanut , enkä jäädä jumittamaan asioihin mitä olen menettänyt. Sillä se lista olisi pitkä ja lohduton, eikä muuttaisi asioita mitenkään.

Sairaankaunis elämäni, itse päätän onko elämäni kurjaa vai kaunista. Minä olen päättänyt olla onnellinen, koska se on hyväksi terveydelleni.
Sairaankin ihmisen elämä on arvokasta, hyvää ja kaunista. Sairaallakin voi olla iloinen, hyvä ja onnellinen elämä. Sairaallakin on lupa, jopa velvollisuus huolehtia itsestään. Kuntoilla, olla sosiaalinen, välittää itsestään, ulkonäöstään. Sairaskin voi näyttää terveeltä, hyvältä, freesiltä. Itsestään huolehtiminen auttaa ainakin itseäni jaksamaan, selviytymään.
Turha haaskata aikaa ja energiaa. Molempia on aivan liian vähän, jotta niitä kannattaisi käyttää sääliin, valituksiin, mihinkään negatiiviseen. Se kaikki on vain pois siitä kaikesta hyvästä.

Koen, tunnen olevani etuoikeutettu. Olen etuoikeutettu koska minulle on annettu selviytymisen taito. (vaaleanpunaiset lasit, lapsen mieli, ilo ja onni) Ilman näitä etuoikeutettuja ominaisuuksiani olisin jo luovuttanut. Tämä kipu ja sairaus olisi ottanut hymyn pois kasvoiltani ja riistänyt nauttimisen elämästäni. Mutta minä elän, nautin ja hymyilen. Olen siis etuoikeutettu ja siitä kiitollinen.
                                              🖤 Maarit

Täydellinen somekuva

Somen ihana maailma on täynnä upeita kuvia, täydellistä elämää kuvina. Sieltä saa hyviä vinkkejä ja ideoita, matkailuun, ruokaan, liikuntaan, sisustukseen...no kaikkeen . Itsekkin tykkään katsella näitä inspiroivia kauniita kuvia, saada vinkkejä erilaisiin juttuihin. Tykkään myös ottaa kuvia ja jakaa niitä täällä mediassa. Kuvia ja niistä välittyviä tunnelmia, muistoja on mukava katsella jälkeenpäin.  Joskus vain käy niin, kuten tyttäreni häissä äskettäin, että kuvaaminen jäi todella vähiin ( aika monella) koska ne bileet olivat niin hauskat ja oli niin paljon kaikkea . Että se vaan unohtui. Mutta harvemmin elämän parhaista, aidoista hetkistä saakaan kuvia ikuistettua. Koska ne hetket tulevat ja menevät, ja jos on aidosti mukana tunnelmassa niin eipä siinä juuri kuvaaminen tule sillä hetkellä mieleen. Eikä tietenkään pidäkkään olla kamera tai kännykkä kokoajan käsissä. Vaan nämä hetket tallentuvat omaan muistojen kansioomme. 
Somen maailmassa esitellään kovin siloiteltua elämää, monella tuntuu olevan "kuvaaja" kokoajan mukana, ottamassa täydellisiä kuvia. Kuvia on monesti käsitelty rankalla kädellä ja tilanteetkin tuntuvat monesti olevan lavastettuja. Näitä kauniita kuvia , täydellistä elämää katsellessa pitää muista nämä seikat. Emmekä myöskään tiedä mitä niiden kuvien taakse oikeasti kätkeytyy, millainen on tämän somettajan oikea elämä. Eli ei todellakaan pidä ottaa näitä kuvia niin tosissaan. Ei väheksyä sen takia omaa itseään, elämäänsä. Siksi ettei se oma elämä ehkä näytä niin hehkeältä kuin jonkun toisen.

 Tarkoitan näillä ajatuksilla , että jos kuvia katsellessasi ajattelet ettei sinulla olisi aikaa tuohon,  niin silloin käytät liian kauan aikaa ruudun takana. Sillä ajan minkä kulutat somessa, toisten elämää katsellen , niin voisit käyttää oman elämäsi elämiseen. Tehdä itsellesi kunnon aamiaisen , harrastaa liikuntaa. Tehdä kaikkea sitä samaa, mitä hekin, joiden kuvia ihaillen ( kenties jopa kadehtien) katselet. Jos ajattelet ettei sinulla ole aikaa, energiaa, niin käytätkö kaiken energiasi muiden "täydellisen elämän" katseluun. Unohtaen itsesi ja oman elämäsi. Kauniiden kuvien takana ei välttämättä ole niin kaunis elämä oikeasti.

Ja olemmeko todellakin oikeasti enemmän kiinnostuneita uppo outojen ihmisten kuvista, elämästä, kommenteista kuin omasta elämästämme. Monesti näpräämme omaa luuriamme, somettaen vaikka vieressä olisi ihminen jonka kanssa voisi keskustella, kommentoida ihan oikeasti. Osaammeko enää keskustella kasvotusten , tulemmeko hetkeäkään toimeen ilman luuriamme , somemediaa. Huonovointisuus, ihmisten paha olo on lisääntynyt huimasti viime aikoina. Voisiko tässä olla yksi syy siihen? Ihmiset eivät osaa enää kuunnella itseään, hiljaisuus pelottaa. Pakenemme ennemmin virtuaalisen maailman ja unohdamme oikein elämän. Sosiaalinen elämä, kommunikointi kasvotusten vähenee.

Muutto tänne vuoristoon, appelsiinilaaksoon, auttoi minua taas löytämään hiljaisuuden. Oman elämän merkitys kasvoi. Ei tarvitse verrata , eikä kilpailla kenenkään muun elämän kanssa. Tämä oma elämäni riittää juuri tälläisenä minulle ja minä olen hyvä juuri tälläisenä.  Sitä voi vaikka vain istua ja ihan vaan olla. Tekemättä mitään. Antaen ajatusten kulkea, tulla ja mennä. Hengittää vapaasti, ahdistumatta. Katsella ympärilleen, nähden "tuhansia täydellisiä" kuvia ympärillään. Tallentaen ne omille muistikorteille, josta niitä voi selata missä ja milloin vain. Kokeile sinäkin ja ylläty. Voit myös lisätä hetkiin " kuvatekstin" . Johon voit kuvailla aisteja, tunne, haju, maku, kuulo yms efektejä. Tämä on ihan sinun oma "sometilisi" jota myös elämäksi kutsutaan. 

Tässä sinulle haaste, tallenna joka aamu viikon ajan täydellinen aamutuokiosi  itsesi kanssa, hiljaisuudessa. Tallenna ne ihan vaan sinne sinun omalle sometilillesi, mielesi muistikortille. Viikon päästä sinulla on seitsemän upeaa kuvaa, joita voit selailla missä ja milloin vain. Palaten niiden tunnelmaan.
Nautitaan elämästä, otetaan jatkossakin kuvia muiden iloksi , jaettavaksikin. Ja katsellaan muiden kauniita kuvia. Mutta otetaan "kuvia" myös sinne omalle muistikortille. Muistetaan pysähtyä ja antaa aikaa, hiljaisuutta ihan vain itselle, mielelle.

                                      Mielenrauhaa 🖤Maarit

Omalla vastuulla

Viime aikojen tapahtumat ovat saaneet minut ajattelemaan entistä enemmän tätä vastuuta. Vastuuta omasta elämästään, vastuun ottamista itsestään, sanoistaan, teoistaan. Kuinka helppoa onkaan aina syyttää muita. Ihan kaikesta. Tehdä itsestään uhri, ottaa marttyyri asenne. Se on helppo laittaa pää puskaan , kohtaamatta seurauksia. Mutta se vaan on niin väärin. Ennenkaikkea itseään kohtaan. Millaista elämämme olisi, jos  emme koskaan ottaisi mistään vastuuta? Riidellessä aina vain se toinen olisi väärässä ja aina ainoa syypää riitaan , eripuraan. Käyttäisimme toisen sanomisia syyksi omaan käytökseemme. Eron sattuessa, vika ei olisi koskaan itsessään vaan aina siinä toisessa osapuolessa. Emme ajattele omien sanojemme , tekemistemme vaikutusta , vaan näemme vain toisen virheet.

Eiköhän jokainen ryhdistäydytä , kohdata se oma minä ja elämä. Ollaan rehellisiä ja otetaan vastuu itsestämme. Kunnioitetaan kanssa kulkijoita, heidän mielipiteitään, eri kulttuureja, erilaisia ihmisiä ja tapoja. Otetaan neuvot ja vinkit vastaan. Käytetään niitä tai ei. Ylimielisyydelle vain ei ole sijaa elämässä. Ylimielisyys tappaa tunteet sisällään ja sen myötä elämästä todellakin katoaa ilo ja onnellisuus. Joten mieti elämääsi. Halveksitko muita, asettaen itsesi yläpuolelle. Vai osaatko ottaa vastuun itsestäsi, tekemisistä, sanoistasi?
Virheitä, mokia, ylilyöntejä ym niitä teemme varmastikin jokainen. Mutta se miten ne käsittelet, syytätkö vain muita vai kannatko vastuun? Kun ihminen on sinut itsensä kanssa, itsetunto, oma arvostus kohdillaan, on tasapainossa elämänsä kanssa. Nauttii elämästään ja on onnellinen. Silloin hän kykenee myös ottamaan vastuun itsestään. Hänen ei tarvitse syyttää muita, ei verrata ,ei väheksyä.
Usein syytämme muita omasta pahasta olostamme. Se sisällämme asuva pelko, paha olo purkautuu meistä ulos kiukkuna. Ja usein se kiuku suuntautuu lähimmäisiimme . Puramme pahaa oloamme pois ja kanavoimme sen ilkeilynä läheisille. Se ei tietenkään ole reilua eikä oikea tapa käsitellä omaa pahaa oloaan. Miten siis voisimme kanavoida kiukkua ja purkaa pelkojamme?
Kiukun , pahan olon aiheuttaja , lähde on tärkeää paikantaa. Mikä aiheuttaa meissä juuri sillä hetkellä vihaa, kiukkua, turhautuneisuutta? Mitä pelkäämme ? Sairautta , kuolemaa , yksi jäämistä , petetyksi tai jätetyksi tulemista , vanhenemista, töiden loppumista, epäonnistumisia.... Lista on varmaankin loputon. On tärkeää tajuta oma rajallisuutensa ja löytää elämän tasapaino. Hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on . Vikoineen ja puutteineen päivineen. Elämä on aivan liian lyhyt jotta se kannattaisi tuhlata jatkuvaan pelkoon, vihaan . Sitäpaitsi kiukku, nyreä ilme vaatii paljon enemmän energiaa , lihaksia kuin hymy. Joten kohtaa rohkeasti tunteesi, pelkosikin. Käsittele ne . Joko yksin tai jonkun kanssa. Mikä sopii sinulle parhaiten. Opettele olemaan itsellesi lempeä ja hyvä. Löytämään ikävistäkin asioista positiivisia puolia. Kokeile puhua itsellesi ja perheellesi, ystävillesi  hyvin, kauniisti. Opettele sanomaan kauniita, positiivisia asioita.

Mihin tarvitsemme vihaa , kiukkua. Jatkuvasti negatiivisille tunteille itsemme altistaen. Miksi pelkäämme olla onnellisia, tyytyväisiä itseemme ja elämäämme, toisiimme ? Miksi hyvät ajatukset ja tunteet tuntuvat niin vaikeilta, pelottavilta?  Miksi turvaudumme  niin paljon useammin ilkeilyyn kuin hyvän sanomisen ?
Miten on, tunnistatko itsesi tästä? Minä tunnistan, valitettavasti. Mutta se että myöntää sen itselleen on jo hyvä askel eteenpäin. Siitä on hyvä jatkaa oman sisimpänsä tutkailua ja kehittää itseään.
Kun vain uskallamme luottaa itseemme ja elämäämme, niin pelkokin haihtuu. Ja uskallamme hymyillä. Olla onnellisia. Elämää ei kannata pelätä, vaan elää onnellisena, hymyssä suin. Ja omalla vastuulla. Aloitetaan uusi viikko siis positiivisin mielin ja ottaen vastuu omasta käytöksestä, sanoista. Lähdetkö sinä tähän mukaan?

                                                    🖤 Maarit

Askel eteenpäin

Onnellisuuden  tunne on täyttänyt minua viime aikoina ja usein. Saaden välillä kyyneleet silmiin ( silmäkulmat kosteiksi) . Se tunne suorastaan iskee kuin hyökyaalto.
Onnellisuus on siis löytänyt minut. Muuttanut minuun. Olen oppinut enemmän ja enemmän elämään tässä hetkessä, läsnäollen. Aistit hereillä. Tehden tietä onnellisuudelle. Kun elää tässä hetkessä, läsnäollen, aistit hereillä, tekee polkua onnellisuudelle.
Miten määritellään hyvinvointi, onnellisuus? Kykeneekö ihminen olemaan onnellinen? Haluammeko voida hyvin? Vai voittaako negatiivisuus, valittaminen ja pahoinvointi? Asioita joihin juuri sinä itse vaikutat,  vain sinä päätät elämäsi laadun ja suunnan. Minun elämäni, minun valintani. Sinun elämäsi, sinun valintasi.
Juoksemme onnellisuuden, hyvinvoinnin perässä, mutta ei se löydy tavarasta, shoppailusta, mediasta ym. Se löytyy meistä jokaisesta itsestämme, sisältämme, valinnoistamme, teoistamme. Minä voin jakaa hyvää oloani, fiilistäni ym., mutta en voi tehdä sinusta hyvinvoivaa, onnellista.

Puhdas, yksinkertainen elämä, kaikin tavoin. Sillä elämä on simppeliä, yksinkertaista kun vaan oivallamme sen. Lakkaamme oravanpyörässä juoksun. Täydellinen elämän tavoittelun. Ns paremman elämän perässä juoksun . Kilpailu naapureiden kanssa, kenellä on kallein auto, koti, elämä. Ketä on hankkinut parhaimmat varustukset itselleen, ostanut "suurimman irtovarustuksen". Kaikki tämä on vain pintahöttöä, ei elämää.
Onnellisuus, hyvinvointi löytyy vain sisältämme. Oma asenne, se on avain omaan hyvinvointiin, onnellisuuteen. Eli keskity omaan asenteeseen, omiin ratkaisuihin ja käytökseesi.  Onnellisuus ei tule ulkoisista kuorista. Se ei tarkoita, ettei esim. kotisi voisi olla kaunis, siisti jopa kalliskin. Materiaali ei vain ole onnellisuutesi lähde, vaan se lähde olet sinä itse, mutta se voi toki olla hyvä lisuke elämääsi. Kaikki on itsestämme  kiinni. Päivämme ja elämämme ovat juuri sellaisia millaisiksi ne itse luomme. Minä elän tätä elämääni. Jätetään siis kaikki negatiivisuus taakse ja kuljetaan avoimin mielin polkuja eteenpäin. Elämässä on paljon ilon ja onnellisuuden aiheita.

Itse nautin aamun hiljaisista, rauhallisista hetkistä. Tämä maanantai aamu alkoi upeana. 22 astetta lämmintä ja nautin heti herättyäni ulkona, puutarhassa kylmän suihkun. Se laittaa mukavasti veren kiertämään, herättelee uinuvan kehon tähän päivään. Päälle kunnon latte, chilillä ja kanelilla terästettynä. Nämä hetket ovat ihan parhautta, saaden päivän alkamaan hymyssä suin. Aamuille pitää antaa aikaa ja huomiota. Se on palkitsevaa, sinulle itsellesi. Täällä Appelsiinilaaksossa olen oppinut hiljentymään, kuuntelemaan itseäni ja kehoani paremmin. Olen oppinut luottamaan elämään.
Tätä "aitoa elämää" hain jo vuosia, nuoresta naisesta lähtien. Silloin tällöin aitoja hetkiä kokien. Mutta olin liian rauhaton, levoton. En osannut kunnolla pysähtyä, oli liian kiire elää. Kiire saada kaikki heti.  Vasta sairaus teki stopin kiireelle. Ei toki heti, vaan vasta tovin sitä vastaan taisteltuani aloin oppimaan jotain itsestäni, elämästä. Olen oppinut kuuntelemaan kehoani ja mieltäni. Oppinut olemaan läsnä. Elämään tässä hetkessä, nähden elämän upeuden. Vielä kun opin päästämään irti , varsinkin kaikesta negatiivisesta. Keskittyen vain elämään, sen hyvyyteen  ja kauneuteen.  Mutta näiden  oivallusten  myötä matka on sentään alkanut.
Tulemme vähällä toimeen, olemme onnellisia kun perusasiat ja perustukset ovat kunnossa. Itseensä tutustuminen, sisäinen- henkinen kasvu , siihen kannattaa panostaa. Päästää irti kaikesta turhasta, ja keskityä vain kaikkeen hyvään.
       
                           Iloa ja onnea sinulle uuteen viikkoon
                                              🖤Maarit