Henkinen tähdenlento

Nyt kun ei voi matkustaa, niin olisiko aika aloittaa matka omaan itseensä. Olisiko nyt aikaa ja hyvä hetki pysähtyä?
Matka omaan itseensä , sisimpäänsä kulkee jokaisen meidän mukana koko elämämme ajan. On meistä itsestämme kiinni miten itseämme kuuntelemme ja kohtelemme tämän matkamme aikana. Omalta kohdalta voin vain todeta että ikä on opettanut kuuntelemaan enemmän sitä sisintään. On tullut tarve oppia enemmän itsestään, halu kehittyä ihmisenä . Löytää se onnellisuus ja tasapaino sisältään.

Tämä matka on siitä mukava että se ei lopu koskaan, eikä ole oikeaa ja väärää tapaa matkustaa. Jokainen meistä on erilainen ja jokainen matka, sen polut ja risteykset erilaisia. On loputon määrä valintoja , risteyksiä. Jos tuntuu ettei valitsemasi polku ollutkaan hyvä , voi seuraavassa risteyksessä valita toisin tai palata takaisin . Sinä päätät mitä polkuja elämässäsi kuljet, millaisen elämän elät. Mitä värejä käytät, tai olet käyttämättä. Sinulla on vapaus valita. Tämä on sinun elämäsi, sinun matkasi. Siksi kannattaa opetella kuuntelemaan itseään, olemaan itselleen lempeä ja hyvä. Lopettaa turha kriittisyys itseään kohtaan, armollisuus on paljon parempi matkalainen.
Tämä henkinen matka on mielenkiintoinen ja todella opettavainen, haastavakin .

Elämä on helppoa, mutta me itse teemme siitä vaikeaa. Siksi olisi tärkeää oppia päästämään irti kaikesta turhasta.
Tarvitsemme ympärillemme hiljaisuutta ,edes välillä. Kuullaksemme itseämme, niitä omia ajatuksiamme. Luonto on mahtava paikka itsensä kuunteluun. Siellä on tilaa käydä keskustelua itsensä kanssa ja hiljaisuutta. Ei ole häiritseviä ulkoisia tekijöitä. Itse kaipaan aina välillä tilaa ympärilleni ja hiljaisuutta, rauhaa. Silloin voin kysyä itseltäni, mitä minulle oikeasti kuuluu? Voin kuulla miten voin, miten kehoni ja mieleni jaksaa.  Kaikille tekee hyvää olla edes joskus yksin, ihan vaan omassa seurassa. Myös ilman somea, tv'tä yms. Siis oikeasti kuunnella omaa itseään.

Minä olin viimeksi syksyllä kolme viikkoa ihan omissa oloissa. Ne olivat minun hiljaisuuden retriittini.

Nämä hiljaiset viikot  opettivat minulle paljon itsestäni. Saivat ymmärtämään kuinka keskeneräinen vielä olenkaan, ihmisenä . Tämän ymmärtäminen antaa eväät jatkaa matkaa, kohti huomista ja parempaa minää. Rakastaen ja hyväksyen itseni juuri tälläisenä kuin olen, keskeneräisenä .

                          Iloa, valoa ja auringonhippusia päivääsi

                                                  🖤Maarit

Vapaus

Hiljaista on ollut, niin kylässämme, kotonamme, sosiaalisessa mediassa ja myös täällä blogissa. Viimeiset kuusi viikkoa ovat todellakin olleet hyvin erikoiset, kaikin puolin. Olemme eläneet aika eristyksissä, eikä se ole ollut täysin oma valintamme. Täällä Espanjassa on ollut todella tiukat määräykset liikkumisen suhteen. Olen tottunut olemaan omissa oloissani, sen  varsinkin sairauteni on minulle tuonut todella tutuksi. Mutta näin eristäytynyt en ole koskaan ollut, varsinkaan näin pitkää aikaa.

Olen tämän kuuden viikon aikana vain kerran poistunut kotoa, käydäkseni pikaisesti skopalla apteekissa. Siinä kaikki kodin ulkopuolinen elämäni näiden viikkojen aikana. Joten oman puolison naama on tullut todella tutuksi. Ja vaikka puolisoani rakastankin kovasti, niin kyllähän sitä jo voisi muidenkin kanssa naamatusten keskustella, nähdä ystäviä ja istua iltaa. Käydä vaikka ulkona syömässä, nähdä hieman muutakin elämää, kuin pikkuisen puutarhamme tarjonta.

Eniten on kuitenkin vaikuttanut tämä liikkumisen rajoittaminen, se että on viety vapaus lähteä ulos, ulkoilemaan, lenkille, luontoon. Sitä ei todellakaan tajua, ennenkuin siihen joutuu. Kaipaan todella paljon kävelyä, vaeltelua tuolla upeassa luonnossa. Raikasta vuori ilmaa, luonnon ääniä, värejä, sen hiljaisuutta ja moninaisuutta. Luonto on niin terapeuttinen, parantava ja rauhoittava.

Pari ekaa viikkoa meni ihmetellessä ja suhteellisen ok fiiliksin. Mutta sitten iski epätodellisuus, ahdistus. Jonkinlainen lamaannus ja sisäinen hiljaisuus, kuin kuihtuisin. Ihminen on luotu liikkumaan. Tiedän että myös kotona voi liikkua. Alkuun treenasinkin ihan hyvin kotona, sekä joogasin ja meditoin paljon. Mutta se ei riitä, ainakin minä kaipaan ulos, kunnon happihyppelyjä ja aimo annoksen luonnon energiaa. Luonnosta saamme ilman jota hengitämme, ravinnon jolla ruokkia itsemme, veden jota voimme nauttia sisäisesti sekä ulkoisesti. Luonto antaa meille kauneutta ja rauhaa, voimaa ja rakkautta. Luonto antaa meille elämän.

Eilen uutisoitiin,että viikon päästä voisi jo päästä hieman ulkoilemaan. Se sai minut melkein sekaisin,  hymyilin, nauroin ja sisälläni kupli onnellisuus. Joten viikon päästä minulla on toivottavasti treffit luonnon kanssa.


                        Iloa, valoa ja auringonhippusia päivääsi
                                              🖤 Maarit

PS. Kuvat jokusen vuoden takaa, Suomesta ja kuvissa ihana tyttäreni 🖤