Tämä aamu valkeni kauniina, aurinkoisena. Ihanaa. Sillä minä todellakin tarvitsen valoa, luonnonvaloa ja paljon. Tässä oli taas jokunen harmaaampi, sateinen päivä ja minä olin ihan torkutuksella kokoajan. Aamuisin en saa itseäni millään hereille, saati pois peiton alta, ylös sängystä. Harmaat , valottomat päivät menevät ihan harmain värein kaikin tavoin. En jaksa yhtään mitään. Nukuttaa , väsyttää vain kokoajan. Ja sairauteni kanssa on harmaina päivinä todella vaikeaa olla. Tuntuu että kipukynnys madaltuu eikä mikään onnistu.
Eli tänään , vaikka olikin huono yö takana, niin heräsin suht virkeänä. Köpöttelin heti studiolle avaamaan ikkunaluukut ja aloitin päivän joogalla. Perään vielä meditaatio. Näin aloitettu päivä saa parhaan mahdollisen alun. Ei kännykkää, ei somea, ei uutistulvaa. Mieli ja keho saavat herätä rauhassa uuteen päivään.
Aamukahvin jälkeen kutsui luonto. Eli vermeet niskaan ja happihyppelylle. Luonto on niin kaunis tähän aikaan vuodesta. Appelsiinisato alkaa olemaan kypsää, puut täynnä oransseja, meheviä hedelmiä. Mantelipuut ovat täydessä kukoistuksessaan , täynnä valkoisia ja hennon vaaleanpunaisia kukkia. Tuoksut täyttävät ilman. Kylmät ilmat toivat rinteille lumipeitteen, aika alaskin. Kaikki aistit saavat virikkeitä ja ravintoa täällä kävellessä. Huolet ja murheet unohtuvat. Stressiä tämä seutu ei tunne laisinkaan. Se on ihan vieras ilmiö.
Olen nyt vuoden kävellyt näitä maisemia ihaillen, sen eri vuodenaikoja seuraillen. Ja vieläkin, joka päivä katselen näitä ihaillen, hämmästellen. Tämä seutu , nämä vuoret ja laaksot ovat minulle niin paljon enemmän , ne ovat enemmän kuin pelkät maisemat. Täällä minun on hyvä hengittää ja olla. Seisoa maailman reunalla ja kuunnella hiljaisuutta.
Mites sinulla, oletko valon lapsi vai pimeydessä kulkija?
Iloa, valoa ja rakkautta
❤️ Maarit
PS. Lenkin jälkeen otin kylmän suihkun puutarhassa, pitkästä aikaa. Täytyy sanoa että oli aikas viileää vettä ja kyllä virkisti.
